POLITICO on saanut käsiinsä luonnoksia liittyen EU:n lakimuutoksiin, joilla ihmisten yksityisyyttä yritetään entisestään kaventaa roskageneraattoreiden (AI) nimissä.
Itävaltalainen yksityisyysryhmä Noyb on kommentonut, että komissio yrittää ajaa näitä muutoksia läpi salaa ja jättää huomiotta kaikki hyvän lainsäädännön säännöt. Komissio ei ole muun muassa laatinut minkäänlaista vaikutusten arviointia ehdotuksistaan.
Luonnoksesta käy ilmi, että tekoäly-yrityksille oltaisiin antamassa erityislupia. Muun muassa uskonnolliset ja poliittiset vakaumukset, etniset alkuperät tai terveystiedot olisivat asioita, joita roskafirmat saisivat käyttää tekoälymalliensa kouluttamiseen.
Tämän lisäksi henkilötietojen määritelmää halutaan muuttaa niin, että pseudoanymisoidut tiedot eivät enää kuuluisi GDPR:n piiriin. Tämä on ongelmallista, sillä on useaan kertaan osoitettu, kuinka helppoa henkilötietojen kaivaminen pseudoasunonymisoidusta datasta on.
Myös evästebannerisäädökseen ollaan tekemässä muutoksia. Sen seurauksena verkkosivustot saisivat entistä köykäisemmin perustein seurata käyttäjiään vedoten "oikeutettuun etuun", eikä käyttäjän suostumusta enää tarvittaisi.
Suomalaisittain surullista ja huolestuttavaa jutussa on se, että Kokoomuksen edustaja Aura Salla on ottamassa muutoksen lämpimästi vastaan. Ei ole sattumaa, että hän on entinen Metan Brysselin lobbaustoimiston johtaja.
https://www.politico.eu/article/brussels-knifes-privacy-to-feed-the-ai-boom-gdpr-digital-omnibus/
#yksityisyys #privacy #eu