#AvoinL%C3%A4hdekoodi

2025-11-09

Minua säälittää tällä hetkellä Avoimen lähdekoodin ylläpitäjien puolesta. On näemmä alkanut AI-noitavaino, jonka ajajien mukaan ”käyttö ei ole riittävän läpinäkyvää”, jos ei jokaisessa julkaisussa, pr:ssä, tekstitiedostossa ja kommentissa ole erikseen ja seikkaperäisesti avattu, kuinka kyseinen toimija suhtautuu tekoälyn ja kuinka sitä on juuri tämän yksittäisen tiedoston/osion/funktion/koodirivin/muuttujan kohdalla käytetty.

Mikäli näitä ei kerrota ja sitten onkin käytetty tekoälyä, niin on piru merrassa. Tässä vaiheessa on myös turha lähteä oikeusritareille perustelemaan läpinäkyvää tuotantoketjua (nostan hattua, jos yrittää), koska mieli on jo pahoittunut. Eikä sitä voi enää korjata (vaikka kuinka yrittää), paitsi että kohta on ”ai-vapaa” forkki, jota kehitetään pienelle yleisölle ehkä sitten vuosi kaksi pystyssä.

Tosiasia kuitenkin on, että tekoälyavustajia käytetään ohjelmoinnista jo paljon, eikä sitä voi kieltää; varsinkaan projektissa, joka pohjaa yhteisöllisyyteen. Tämän vuoksi tärkeintä onkin, että sen käyttö on läpinäkyvää ja julkaisuun päätyvä materiaali käy portinvartioiden kautta (eli koodin turvallisuus arvioidaan). Ei se, että jokainen tekoälyllä tuotettu rivi merkitään varoituksilla ja jokaisessa projektitiedostossa on ylimääräisenä lastina ’tekoälyn käyttö tässä projektissa tekijöiden x, y ja z toimesta selvitys’ osio.

Ja edelleenkin, se että käyttää tekoälyä funktion/algoritmin muotoiluun/tarkastukseen ja ns. Vibekoodaus (sanelen tekoälylle mitä haluan ja oksennan tuloksen maailmalle) on kaksi täysin eri asiaa. Ensimmäinen on tehokas käyttötapaus, käytännössä Stack Overflow copy-paste 2.0, eli jatkaa sitä kunniakasta tapaa, jolla nykyiset valittajat itse ovat aikanaan koodauksen opetelleet. Toinen taas edesvastuutonta typeryyttä, joka lähinnä kertoo tekijän osaamattomuudesta, laiskuudesta tai vääristyneestä kuvasta tekoälyn mahdollisuuksiin.

Lopuksi, tekoälykoodauksen kertaistumalla Lappiin analogia on ”sit se on käytettävä, kun se pierasee uuden käyttöjärjestelmän, toimistosovelluksen tai taloushallinnon hetkessä. Ennen tätä se on ihan turhaa”. (Trv. Linkedin) #tekoaly #sovelluskehitys #avoinlahdekoodi

Johannes Palolajopa@mastodontti.fi
2025-11-06

minecraft.net/en-us/article/re

Tämäpä on mielenkiintoista. #Minecraft luopuu koodin piilottelusta, eli pelin lähdekoodin pääsee näkemään. Muutoksella halutaan helpottaa modausta.

Tämä ei tarkoita, että Minecraftista tulisi avointa lähdekoodia. Artikkeli itsekin muistuttaa, että lisenssi ei muutu.

Olen jo siirtänyt sydämeni #Luanti 'in, joka on aidosti ja lähtökohdiltaan avoin ja ennen kaikkea epäkaupallinen. Toivon Luanti-pelien tarjonnan ja suosion kasvavan.

#avoinLähdekoodi

Python-kirjasto Ilmatieteenlaitoksen havainto- ja ennustetietojen hakemiseen on päivitetty versioon 1.0.0. Piti nostaa major-versiota koska mukana on taaksepäin yhteensopimattomia muutoksia ☺️

- Poistettu Python 3.9 tuki
- Lisätty Python 3.14 tuki
- Päivitetty xmltodict ~1.0 versioon
- Päivitetty paketointi käyttämään Hatchia (Kiitos akx!)

codeberg.org/saaste/fmi-weathe

#ohjelmointi #AvoinLähdekoodi

Markku RuotsalainenMakeTR@mastodontti.fi
2025-11-01

Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC siirtynee pois Microsoft Officesta ja ottaa käyttöön eurooppalaisen OpenDeskin. OpenDeskia käytetään jo Saksan julkishallinnossa. Pikkuhiljaa aletaan saada irtiottoa mikkisoftasta eurooppalaiseen softaan. Isojen toimijoiden esimerkki voisi antaa muutossysäyksen muillekin julkishallinnoille.

handelsblatt.com/politik/deuts

#OpenDesk #DigitalSovereignty #AvoinLähdekoodi #EUtech #Tietoturva #Julkishallinto #ZenDiS #Handelsblatt

2025-10-16

Uusi avoimen lähdekoodin projekti pyrkii kehittämään täysin avointa lähdekoodia käyttävän version Androidista

Librephonen idea ei ole kehittää uutta käyttöjärjestelmää, vaan tunnistaa Androidista ne osat, jotka eivät ole avointa lähdekoodia - ja korvata ne avoimen lähdekoodin korvaajilla.

puhelinvertailu.com/uutiset/20

#librephone #fsf #freesoftware #avoinlahdekoodi #android #uutiset #oss #teknologia #tekniikka

Roni Rolle Laukkarinenrolle@mementomori.social
2025-10-13

Kävin podcastissa! Tällä kertaa aiheena avoimet, paikalliset, ei-kaupalliset tekoälyt.

Tuosta kuunteluun: vikasietoti.la/2025/10/s11e04-

#Tekoäly #AvoinLähdekoodi #AI #Vikasietotila #PodcastFi

Onko sinulla satunnainen tarve siirrellä tiedostoja tietokoneen ja puhelimen välillä? Tai kahden puhelimen välillä? Tai kahden tietokoneen välillä?

LocalSend on yksinkertainen avoimen lähdekoodin sovellus, joka toimii Android- ja iOS-puhelimissa sekä Windows-, MacOS- ja Windows-koneissa. Sen avulla voi helposti siirtää tiedostoja kahden laitteen välillä ilman pysyviä verkkojakoja, pilvipalveluita tai SyncThingin kaltaista synkronontipalvelua. Riittää, että sovellus on asennettu molempiin laitteisiin.

Kätevää!

localsend.org/

#AvoinLähdekoodi #OpenSource

Jeij! Ensimmäinen koodimuutos Ilmatieteenlaitos-kirjastoon tuli Codebergin puolelle 🥳

Koodiin ei tullut mitään muutoksia, mutta vaatimuksia requests-paketin versioon löysennettiin hieman. Aikaisemmat liian tiukat vaatimukset eivät ilmeisesti olleet yhteensopiva tuoreen Home Assistancen kanssa. Toivottavasti uusi versio toimii.

Muutoksen takana on tällä kertaa nimimerkki Akx 🤩

Muokkaus: sain vielä toisen muutoksen ja päivitin dependencyn, jossa oli haavoittuvuus, joten tein vielä toisen releasen.

codeberg.org/saaste/fmi-weathe

#AvoinLähdekoodi #ohjelmointi

Pientä minimalistia sisälläni kiehtoo ajatus siitä, että omaisuus olisi inventoitu. Olisi kiinnostavaa nähdä romun määrä ja arvo.

Tämä tuli vain mieleenkin kun törmäsin HomeBoxiin, joka on avoimen lähdekoodin itse hostattava työkalu juuri tähän tarkoitukseen.

Linkitän tänne, jos joku muu innostuu tai tarvitsee. Devausporukka löytyy myös täältä Mastodonista: @sysadminszone

homebox.software/en/

#AvoinLähdekoodi

2025-09-16

Kansalliskirjaston Missä mennään -webinaarissa pidetyn esityksen kalvot ovat nyt saatavilla Doria-julkaisuarkistossa:

Jyrki Ilva: "Ajankohtaista julkaisuarkistoista"
urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025091596

Missä mennään -webinaarin 16.9.2025 ohjelma:

kiwi.fi/x/MgLxGg

Webinaarin videotallenne tulee saataville myöhemmin!

#julkaisuarkistot #DSpace #AvoinLahdekoodi #opensource #DSpaceCRIS #openaccess

Heikki Piirainenhpiirai@piipitin.fi
2025-09-09

”Kaavailtu hankintalain muutos vie kirjastoalan jo valmiiksi kapeaan markkinatilanteeseen, jossa ei ole reiluja ja tarkoituksenmukaisia vaihtoehtoja kirjastojärjestelmän hankkimiseen.”

”Mikäli hankintalainmuutos etenee, miten Suomessa voidaan kehittää kuntarajat ylittävässä yhteistyössä avoimen lähdekoodin järjestelmää siten, että kehittämistä ohjataan suoraan kirjastoista?”

karjalainen.fi/paakirjoitus-mi

#hankintalaki #kirjastot #AvoinLähdekoodi

2025-09-04

Commodore 64:n ikoninen BASIC on julkaistu avoimena lähdekoodina.

Microsoftin vuonna 1976 kehittämä 6502 BASIC oli käytössä myös mm. Commodoren PET-koneissa ja Apple II:ssa.

dawn.fi/uutiset/2025/09/04/com

#Microsoft #basic #mos6502 #oss #avoinlahdekoodi #uutiset #commodore #commodore64

2025-09-03

Huolestuttaako tekoälyn yksityisyys? Uskaltaako tekoälyä käyttää arkaluonteisten asiakirjojen käsittelyyn?

Ratkaisu on yksinkertainen: omalla tietokoneella pyörivä, avoimen lähdekoodin ikioma tekoäly, joka ei lähetä yhtään mitään nettiin.

Käymme artikkelissamme läpi avoimen lähdekoodin ollaman toimintaa ja ideoita, mihin sitä voi käyttää.

dawn.fi/uutiset/2025/09/03/oll

#ollama #tekoäly #avoinlähdekoodi #oss #uutiset #opas #teknologia #tekniikka #llm #ai

2025-08-27
2025-08-19

Hyvä keissi miten Helsingin kaupunki yhtenä maan isoimpana IT putkana on luonut avoimien koodien kehitysympäristön. Ja hommassa on rotia, eikä aivan villi viidakko.

hiq.fi/case/platta-tuo-helsing

#HiQ #Helsinki #RedHat #OpenShift #AvoinLähdekoodi #OpenSource

Johannes Palolajopa@mastodontti.fi
2025-08-11

Ei ole mitään järkeä siirtyä käyttämään NextCloud- tai Fediversumi-instanssia, jota ylläpidetään Googlen tai Microsoftin datakeskuksessa.

Olemmeko silti menossa siihen suuntaan, että pian meillä ei ole vaihtoehtoja?

Kuinka moni tulevista tai olemassa olevista datakeskuksista on suomalaisten omistamia?

#datakeskukset #alustajätit #AvoinLähdekoodi #tulevaisuus

Johannes Palolajopa@mastodontti.fi
2025-08-11

#sijoittaminen #AvoinLahdekoodi

Etsin sijoituskohteekseni suomalaista ohjelmisto- tai IT-alan yritystä, mutta ongelma on se, että kaikki näistä syö jossain määrin Microsoftin, Googlen, Amazonin pöydästä.

Löytyykö ainoatakaan pörssiyhtiötä, joka aidosti uskoo ja panostaa avoimeen lähdekoodiin tai Eurooppalaiseen ja kotimaiseen teknologiaan?

Tietääkseni yksikään pörssiyhtiö ei viesti fediversumissa.

En sijoita yhtiöihin, jotka toimivat amerikkalaisten alustajättien kädenjatkeena.

Ihmettelin aikaisemmin sitä, että erityisesti työkoneella Navidrome lakkaa striimaamasta musiikkia. Välillä striimaaminen pätkii kun taas välillä se pysähtyy kokonaan.

Olen yrittänyt selvittää tätä ongelmaa aina Wiresharkia myöten. Alan olla aika vakuuttunut siitä, että ongelma ei ole verkossa tai VPN:ssä, vaan selaimessa (Zen).

Minusta näyttää vähän siltä, että selain pistää kyseisen välilehden jonkinlaiseen unitilaan ja sen seurauksena homma pysähtyy.

Latasin nyt koneella erillisen clientin (Supersonic) ja testaan esiintyykö sillä samoja ongelmia.

github.com/dweymouth/supersonic

#AvoinLähdekoodi #navidrome

2025-07-17

@autiomaa @uusvanhanen kannattaa hypätä COSS kelkkaan, sen jäsenet ovat jo ajaneet avoimuuden asiaa pitkään. Sieltä ehkä löydät porukkaa mukaasi.

coss.fi/
#coss #AvoinLähdekoodi

Johannes Palolajopa@mastodontti.fi
2025-06-30

youtube.com/watch?v=u_Lxkt50xO

No nyt on saanut avoin lähdekoodi näkyvän henkilön taakseen 🤯

Saa nähdä, milloin hän löytää fediversumin.

#PewDiePie #AvoinLahdekoodi #opensource #degoogle #Linux

Client Info

Server: https://mastodon.social
Version: 2025.07
Repository: https://github.com/cyevgeniy/lmst