#EmiliaLaatikainen

2025-05-02
📚Kolme sarjakuvavinkkiä📚

✨Aino Louhi: Mielikuvitustyttö
(Suuri Kurpitsa, 2019)

Pidän sarjakuvan simppelistä kuvitustyylistä ja sen värien käytöstä. Vaaleat värit korostavat tarinan ihmissuhteiden haurautta. En yleensä pidä ihan näin riisutuista kuvituksesta, mutta tässä kuvitus tukee tarinaa todella hyvin.Tässä toimii myös se, että tekstit on sijoiteltu kuvien alle.

Pidän siitä, miten ihmissuhteita onnistutaan kuvaamaan aidosti. Varsinkin ystävyys- ja ihastumiskuvaukset tuntuvat samaistuttavilta. Tässä käsitellään taitavasti nähdyksi tulemisen tarvetta.

Olisin henkilökohtaisesti kaivannut tälle erilaista loppua. Ehkä jotain iloisempaa tai sitä että päähenkilö saisi jotain säröjä itsessään korjatuksi.

✨Emilia Laatikainen: Kadonneet
(Suuri Kurpitsa, 2020)

Tiedän katsoneeni liikaa true crimea, kun alun selitykset katoamisen määritelmistä kuuluivat päässäni sillä tutulla selostajan äänellä.😅

Pidän tämän kuvitustyylistä. Se on selkeäviivainen ja uniikki. Jokainen sivu on sommiteltu informatiivisesti eteneväksi. Ehkä olisin kadonneiden kuviin kaivannut väriä, kun heidän vaatteistaan ja hiuksistaan kuitenkin värien kanssa puhuttiin.

Aika keveäksi katsaukseksi tämä jäi, olisin ehkä kaivannut syventämistä muutamaan tapaukseen ja niistä sitten enemmän tietoa. Nyt tässä oli paljon asiaa ja tekstiä sisäistettäväksi. Kiinnostaisi tietää millä perustein tähän on tapauksia valittu ja järjestelty.

Puolisokin vilkaisi tätä ja raportoi muutaman jo löytyneen henkilön. Osasta olin kuullut itsekin ja tiesin tapauksista enemmän mm. M/S Mystery -podcastin kautta.

✨Edith Hammar: Homo line
(Förlaget, 2020)

Haastoin itseäni lukemaan tämän ruotsiksi kirjoitetun sarjakuvan. Tätä on itse asiassa pari vuotta sitten suositellut minulle kirjaston työntekijä, mutta silloin en saanut tätä luettua. Nyt luin tämän, mutta on myönnettävä että osa sanoista meni ohi. Tässä oli kuitenkin suhteellisen helppoa ruotsia, mikä oli helpotus.

Sarjakuvissa on lohdullista se, että kuvat kuljettavat tarinaa yhtä lailla ja sainkin kiinni tarinasta kohtuullisen hyvin. Pidän siitä, miten kirjassa vertaillaan Helsinkiä ja Tukholmaa ja käsitellään ulkopuolisuutta.

Piirrostyyli ei ole suosikkejani, mutta siinä on kivasti yksityiskohtia ja se sopi yhteen tarinan kanssa. Tämä ei noussut suosikkilistalleni, mutta oli oikein kiinnostava lukukokemus!

Haasteet, joihin Homo linen sijoitin:

#helmetlukuhaaste25
50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

#swiftiebookwormchallenge
Red - Book with a red cover

#kirjafedi #kirjapixelfed #kirjapixel #lukuhaasteet #kirjat #lukeminen #sarjakuvat #sarjakuvavinkki #SuuriKurpitsa #AinoLouhi #Mielikuvitustyttö #EmiliaLaatikainen #Kadonneet #Förlaget #Homoline

#kirjafedi #kirjamastodon #kirjadontti #kirjadon #kirjamasto #lukuhaasteet #kirjat #lukeminen #sarjakuvat #sarjakuvavinkki #SuuriKurpitsa #AinoLouhi #Mielikuvitustyttö #EmiliaLaatikainen #Kadonneet #Förlaget #Homoline

Kuvassa Mielikuvitustyttö-kirja kuvattuna Vanhan Rauman kadulla. Takana näkyy vanhoja puutaloja.Kuvassa Homo line -kirja kuvattuna puna-vaaleanpunaraitaisella penkillä.Kuvassa Kadonneet-kirja kuvattuna kiviaidan päällä.

Client Info

Server: https://mastodon.social
Version: 2025.04
Repository: https://github.com/cyevgeniy/lmst