Pohdiskelin ystävällisyyttä. Varsinkin tuolla toisaalla netissä, vastakkainasettelujen maailmassa, perusystävällinen suhtautuminen muihin tuntuu välillä jopa radikaalilta.
Ja kun valtioiden johtohahmot ovat yhä kylmempiä ja kovempia, eikä empatiaa pidetä arvossa - sitä vahvemmin nojaan siihen ja pyrin kohtelemaan kaikkia kauniisti.
Ei tuo suinkaan tarkoita rajattomuutta. Jokainen on vastuussa omista teoistaan, ja odotan muiden myös kantavan sen vastuun. Niin itsekin teen. Vastuun vaatiminen ei kuitenkaan sulje pois ystävällisyyttä.
Eräs hankaluuksia aiheuttanut teini kysyi minulta taannoin ”miksi sä olet mulle aina niin kiva”, mikä oli aika pysäyttävää.
Miksi en olisi? Koska en yleensäkään tylytä ihmisiä, ja erityisesti koska näen, että sulla on vaikeaa. Jos ihan tavallinen ystävällisyys tuntuu ihmeelliseltä ja oudolta, on maailmassa iso virhe.
Aion jatkossakin olla kiva. Mitä radikaalimmin, sen parempi.
