#hallitus

2026-02-27

VM: Ensi kauden leikkaus­urakka on niin suuri, ettei eläkkeitä, koulutusta tai maan­puolustustakaan voi enää suojata: hs.fi/politiikka/art-200001184

En nyt ota yhtään kantaa itse juttuun, vaan sen kommentteihin.

Tuomiopäivän miehet (nimien perusteella oletan) kaivautuvat koloistaan huutamaan yhdessä joukossa: "Kaikki on menetetty, eikä Ab Suomi Oy:tä nosta suosta enää mikään. Lähden Kreikkaan vaimon kanssa." (Oma ironiansa kai tämäkin.)

Aiemmin täällä oli puhetta miesten nihilismistä ja nämä (valikoituneet) kommentit kyllä heijastaa sitä hyvin. Ihan käsittämätöntä tappiomielialaa.

Hallitus on omien päätöstensä mukaisesti ottaneet ennätysvelkaa, eikä sitä rahaa oli käytetty edes kansalaisten hyväksi. Tämän suunnan voi muuttaa.

#politiikka #hallitus #velka #HS

Juho Mäntysaloiju
2026-02-26

Regressiivinen verotusuudistus ei ollut omassa bingokortissani.

yle.fi/a/74-20212268

2026-02-25

Turhaa kaunistelua: Orpon-Purran hallitus on luonut jättityöttömyyden ja suomalaisen laman - ihan vain hyvällä hallitusohjelmalla. Suomi on Euroopan pohjalla ja taitaa sinne jäädäkin, käsi velkajarrun kahvassa.
- Työttömyys oli 2026 tammikuussa 10,3%, kun se joulukuussa oli 10,7%. #hallitus #ohjelma #hyvähallitusohjelma #orpo #purra #tyottomyys #Tilastokeskus #velkajarru #suomi #Eurooppa

Kuvassa Työmarkkinatori Stadissa ja otsikko: "Tilastokeskus: Työttömyysaste laski tammikuussa"
2026-02-20

"Me ollaan kaikki samassa tilanteessa. Panttivankina."

#Hallitus

Juha Haatajajuuhaa
2026-02-20

Laittaako?

"Hallituksen esitys on niin ristiriitainen ja epäjohdonmukainen, että työnantajien on lähes mahdotonta tietää, miten ehdotetun lain nojalla pitäisi toimia..." 🔑

hs.fi/politiikka/art-200001182

2026-02-20

En saatana tajua miten tää on oikeistolle niin vitun vaikeaa, joten tässä nyt rautalangasta väännetty vastaus about kaikelle mitä Purra ja muut paskaturvat länkyttää tukien vastikkeellisuudesta:

Vaatimukset siitä että pitäs tehdä töitä jotta saa tukia ei ole "vastikkeellisuutta" vaan suora hyökkäys työntekijöitä kohtaan. Se on käytännössä orjapalkalla työn teettämistä, ei mitään "aktivoimista" tai mitä vittua. Tää on hyvin yksinkertaista:

Jos on työtä jota pitää tehdä, siitä pitää maksaa asiaan kuuluvaa palkkaa.

Jos on "työtä" jota ei kukaan tekis muutenkaan, sitä ei tarvitse todennäköisesti edes tehdä joten on turha haaskata resursseja sellaiseen. Koska kaiken ton valvonta ja hallinnointi maksaa lisää euroja koska se automaattisesti lisää byrokratiaa.

Oikeisto ei halua "aktivoida" työttömiä. Ne ei vaan haluais millään maksaa palkkaa. Oikeisto on suorastaan allerginen aidolle hyvinvointiyhteiskunnalle ja en tiedä näkyykö se missään paremmin kuin tämän hallituksen teoissa, päätöksissä ja ulostuloissa.

#Politiikka #Hallitus #Työelämä #Työ #Toimeentulotuki #Sosiaaliturva #Hyvinvointiyhteiskunta

RE: social.ahlroos.me/@yle_fi_bot/

Eli #RKP on vielä tulevaisuudessakin valmis tällaiseen hallituspohjaan, kun tämä jäi nyt saavuttamatta.

#sinimustahallitus #hallitus #Orpo #lapanen #perintö #perintövero #verotus #verot #periminen #SFP #politiikka

2026-02-19

Kela: Toimeentulotuen leikkaukset purevat pian lähes 50 000 tulottomaan hs.fi/politiikka/art-200001180

#toimeentulo #leikkaukset #politiikka #hallitus #köyhyys

2026-02-19

Asunnottaako? "Asumistukeen ja sosiaaliturvaan kohdistetut leikkaukset ovat luoneet uudenlaista asunnottomien ryhmää kansallisesti. Asunnottomina on nyt myös työssä käyviä pienituloisia ihmisiä." #asunnottomuus #politiikka #hallitus yle.fi/a/74-20210551

Turussa autetaan nyt asunnotto...

Juha Haatajajuuhaa
2026-02-19

Asunnottaako?

"Asumistukeen ja sosiaaliturvaan kohdistetut leikkaukset ovat luoneet uudenlaista asunnottomien ryhmää kansallisesti. Asunnottomina on nyt myös työssä käyviä pienituloisia ihmisiä."

yle.fi/a/74-20210551

RE: social.ahlroos.me/@yle_fi_bot/

Kun #Rydman viimeksi valittiin persujen ministeriksi, piti #media sitä v-ttuiluna Orpolle ja kokoomukselle, nyt se onkin helpotus.

#hallitus #sinimustahallitus #persut #äärioikeisto #ministeri #ministerit #politiikka #yhteiskunta #groomaaja #groomaus #journalismi

2026-02-18

Rydmanista tuli sitten sote-ministeri. Isääni siteeraten: "Siinä kanssa yksi v*tun pikku-ukko, tulee mieleen se Shrekin prinssi."

🎯

Otetaanko todellisuudesta irti oleva ylimielinen täti, vai lastenkoskija, miettii ilmeisesti hallitus. On niin perkeleen vaikea valinta.

#politiikka #rydman #hallitus #sote #uutiset

Uutissirkusuutissirkus
2026-02-16

Hallitus: Vaaleihin mennessä jopa 100 000 köyhää vähemmän!

Mikäli köyhät kuolisivat, toimeentulotukimenot supistuisivat, selvisi hallituksen äskettäin pitämässä ideariihessä, jonka materiaaleihin Uutissirkus pääsi tutustumaan myöhään aamuyöllä pian valomerkin jälkeen.

cheatingu.com/uutissirkus/?p=4

Juho Mäntysaloiju
2026-02-16

RE: mastodon.social/@kirschner/116

Tietääkö kukaan miltä nämä luvut näyttävät Suomessa?

Luulisi että säästöistä kiinnostunut hallituksemme haluaisi kääntää tämänkin kiven.

Juha Haatajajuuhaa
2026-02-16

Syrjättääkö?

"Orpon hallituksen piittaamattomuus nuorten tilanteesta näkyy muun muassa koulutusleikkauksissa. Hallitus on leikannut 120 miljoonaa euroa ammatillisesta koulutuksesta ja heikentänyt korkeakoulujen pysyvää rahoitusta."

ku.fi/artikkeli/5445809-taas-l

Client Info

Server: https://mastodon.social
Version: 2025.07
Repository: https://github.com/cyevgeniy/lmst