#musaMastodon

2025-06-11

Olin keikalla, pitkästä aikaa. Barbara Manning Vastavirralla, plus kotimaisista soittajista koottu all stars. Meri Wallenius on minusta kitarassa ihan huikea noin yleensäkin, ja tänään erityisesti, rummuissa Sini Suvanto ja bassossa Hulda Huima eli Minna-Kaisa Kallinen.

Näin yli 50-vuotiaana tätinä erityisesti fanitan vanhempia naismuusikkoja, jotka eivät ulkonäollisesti ole mallia Madonna. Eihän musiikin tekeminen saa olla kiinni ulkonäöstä, eihän? Ah mikä ääni! Ja intensiteetti!

#musaMastodon #barbaramanning #keikka #livemusiikki #vastavirta

Barbara Manning ja kitara
2025-06-06

Mulla soi eilen koko päivän yksi säe

”toiseen käteen love
Ja toiseen peace”

Nyt kuuntelen sitä huolella, en edes muistanut, että biisissä ollaan Ilokiven edessä hetki.

Lomaa ensi torstaihin asti.

#lomanen #korvamato #musaMastodon

Bongattu kiipparisti Don Aireyn haastattelusta jossa kertoo ensikosketuksestaan Black Sabbathiin. Airey oli varmaan vähän varpaillaan koko homman takia koska no, Ozzyn maine ja teot. Ja sitten Ozzy saapuu paikalle ja tiedustelee ensimmäisenä että "Would you like a cup of tea?"

Mä tikahdun suunnilleen kolmatta päivää tuohon mielikuvaan sekoboltsi-Ozzystä kysymässä kohteliaasti brittiaksentilla "Would you like a cup of tea?" 😂

Lähde: blabbermouth.net/news/keyboard

#musaMastodon #OzzyOsbourne #blacksabbath

Amorphiksen seuraava levy julkaistaan 26.9. 🥳
Ensimmäistä sinkkua pääsee fiilistelemään jo 6.6.

Lähde: inferno.fi/uutiset/amorphisin-

#amorphis #musiikki #musamastodon #metalli

strawpoll.com/Q0Zp79759gM

Huomenna Melankolisissa Aivomätäilta. Melodiarähinässäkin kisataan tavallaan korvamadotushengessä.

#Musamastodon #Musiikki

Kari Smolandersmoltron@syvyys.top
2025-04-07

Käytän Allmusicia paljon ja maksan pientä vuosimaksuakin. Se on ainoa tietämäni genre-riippumaton musiikkitietokanta/palvelu. Vai onko jotakin muuta? Allmusicin ainoa vika on, että se on aika Amerikka-painotteinen. #mastodonmusic #musa #musaMastodon #musadontti

Pekka MäkinenPTM@mas.to
2025-04-05

Soitellaanpa sitten punk-covereita, eli Me First and the Gimme Gimmes -laulu- ja soitinyhtyeen "Take a Break"-levytys. Mukana mm. "Ain't No Sunshine" ja "Nothing Compares 2 U" #musaMastodon.

en.wikipedia.org/wiki/Take_a_B

Pekka MäkinenPTM@mas.to
2025-04-05

Ai minulla oli tällainenkin levy? Nyt soi Little Roy – Battle For Seattle, joka siis on Nirvanan reggae-covereita. #musaMastodon

discogs.com/release/3182684-Li

Ens torstain Melankoliset on sitte pitkästä aikaa täysin teemoitettu lähetys. Siitä on nyt aikaa -ilta, jossa soitan jonkun teeman aika perinpohjaisesti. Viimeksi ne olivat Idolsit, tällä kertaa soitossa ysärin ja 2000-luvun alun pop- ja rock-musiikki. Toiveita otan vastaan. Ja tuohon poppiin lasken mukaan myös eurodancen, eli sitäkin otan vastaan.

#Musamastodon

2025-04-04

Bussimatkan ratoksi pistin silmät kiinni ja kuuntelin Pink Floydin The Dark Side of the Moonin. En ole sitä tehnyt aiemmin, vaikka osa biiseistä onkin ennestään tuttuja.
Onhan se melkoinen trippi. En oikein tiedä mitä kokonaisuudesta ajattelisi. Biisinä edelleen kolahtaa Time, mutta se onkin helpoiten lähestyttävä.
Bussimatka ei ehkä ole tälle se ihanteellisin kuunteluolosuhde, mutta... Oli tosiaan kokemus.

(Sen jälkeen piti saada jotain helpompaa Pink Floydia ja kyllä mun suosikki on edelleen Comfortably Numb. Kerta kaikkiaan upea biisi ❤️❤️)

#musadontti #musaMastodon #pinkfloyd

2025-03-29

Tyylikirjoa:
Contemporary Jazz, Steel Band, Gypsy Jazz, Honky Tonk ym. ym.

#musaMastodon #musiikki #levyt #jazz #Music

discogs.com/master/284039-Hazm

ja lisää

hazmatmodine.bandcamp.com/

Otetaans väliin ysäriltä englanninkielistä väärin kuultua, johon niin ikään keksin oman sanan, jota kielessä ei muuten ole. 😁

V = Väärin kuultu
O = Oikeat sanat

Biisi: E-rotic: Fritz Love My Tits

V: And baby will come to this
O: And baby when he aims he hits

V: Kiss is lisely
O: Key fits nicely

V: Love me, music gets
O: Love me, please, take care

#erotic #ysäri #musaMastodon #väärinkuullutlaulunsanat

youtu.be/f0NrqM62ok4

2025-03-22

@AlderForrest @henrik @meteora @milesizdead @stedi @nihkeys

#musaMastodon #musiikki #levyt #blues

Noniin ja kiitos, opastettuna laitan siis jakoon
eli

'Slave Driver' by Cyrilneville2011 is on SoundCloud
on.soundcloud.com/fzrnkjQb76zi

2025-03-20

Mitäkö mietin ? Mietin miten jakaa innostustaan hyvästä musiikista ? Ja vieläpä siten, että degoogelointi onnistuisi tälläkin saralla eli ei juutuupia. Ja jos tämän voisi lisäksi tehdä linkkaamatta suoratoistojättimäisten kuten spot thyin sovellukseen.

Ken auttaa vois ? Kaikki ideat ovat enemmän kuin tervetulleita.
Pingaan ns. malliksi @meteora @milesizdead @stedi @nihkeys @henrik @AlderForrest

#musiikki #musaMastodon #levyt

2025-03-17

Sattuuko jotakuta kiinnostamaan Mokoman Ihmissokkelo-vinyyli? Kyseinen kappale on avaamattomana muoveissa ja väriltään musta. Olisin valmis luopumaan mikäli hinnasta päästään sopuun.
#musiikki #musiikkiMastodon #musadontti #musaMastodon

2025-03-16

I borrowed Pekka Laine's and Tommi E. Virtanen's book "Suomalaiset sähkökitaristit" ("Finnish Electric Guitarists") from my local public library a couple of weeks ago. The book came out in 2022, but for some reason I had not picked it up before.

The book has more than 560 pages, and consists of nearly 60 interviews with a very wide selection of prominent rock, pop, roots and jazz players. There are also remembrances of a few key people (Albert Järvinen, Petri Walli, Alexi Laiho) who were no longer available for interview. The oldest interviewee was the old-school session player Heikki Laurila (1934-2021), the most recorded guitarist in Finnish music, with more than 7000 tracks in his résumé. The youngest is the heavy metal guitarist Samy Elbanna (born in 1995).

Some of the interviewees have learned to play on their own, but there are also many players, regardless of the genre, who have had formal musical training. The late 1960s British blues boom, Jimi Hendrix (who played a legendary concert in Helsinki in 1967) and especially Albert Järvinen's role in the Hurriganes (the seminal 1970s Finnish rock & roll band) come up as key influences in many of the interviews with the people who started out in the 1960s and 1970s.

While many of the people obviously have their own individual voices, and there are wildly different personal histories, the interviews have been skillfully edited into a fairly compact format, and overall the book is an easy and entertaining read. I've never played guitar beyond of trying to pluck a few random notes, but reading the book, I got a lot of new insights into guitar playing, the role of practising, technical gear, touring, session work and the life of a musician in general.

The book at the publisher web site:

tammi.fi/kirjat/suomalaiset-sa

#music #musamastodon #guitarists #rockmusic #finnishmusic #books #kirjamastodon #musicians #musicalhistory

Englanti on vaikea kieli, kun sitä on sotkettu suomen joukkoon 😁

Samuli Edelmann: Peggy

Mitä kuulin?
Peggy, aivan juu

Miten se oikeasti menee?
Peggy, I love you

Taitaa muuten tämä veto olla se, josta Peggyn kuulin ekan kerran ja tykästyin. Sanojen sisällöstähän en viisivuotiaana paljoakaan tajunnut, mutta meininki oli hyvä. 😁 Tää vissiin meinaa sitä, että oon kuunnellut Edelmannia *tuota* aika kauan.

youtube.com/watch?v=NJgsbHb_-3g

#samuliedelmann #väärinkuullutlaulunsanat #musamastodon #musiikki #ysäri #musiikkimuisto

Client Info

Server: https://mastodon.social
Version: 2025.04
Repository: https://github.com/cyevgeniy/lmst