Viime yönä kun en saanut unta niin päädyin muistelemaan lapsuuden rakasta harrastusta - kaohoitoloita. Muistaako kukaan niitä? Kyseessä oli siis nettisivut, joilla kävijät pääsivät "hoitamaan" kaoja (eli otuksia jotka perustuvat japanilaisille kaoani animaatioille, kaoanit olivat emojien esivanhempia) kirjoittamalla tarinoita. Ajallisesti kaohoitolat taitavat sijoittua 2000- ja 2010-lukujen vaihteeseen.
Käytännössä homma toimi niin, että ylläpitäjä perusti nettisivut, jonne hän latasi kuvia erilaisista kaoista. Itse pyöritin omaa hoitolaani suntuubissa, joka oli siis palvelu, jolla pystyi tekemään ilmaiseksi omia nettisivuja. Suntuubi taisi olla suosituin palvelu kaohoitoloiden ylläpitäjien keskuudessa, mutta valitettavasti se sulki ovensa vuonna 2020. Kun sivut oli valmiita, tulivat hoitajat etsimään itselleen mieluisen kaon ja sitten kirjoittivat vieraskirjaan pyytäen kaoa hoidettavaksi. Ylläpitäjä vastasi viestiin ja lisäsi hoitajan nimen kaon viereen. Ja sitten vasta reimu ratkesikin, hoitaja pääsi kirjoittamaan toiseen vieraskirjaan tarinoita seikkailuista, joita käy kaonsa kanssa. Useimmilla sivuilla tarinoista sai pisteitä (omassa hoitolassani ne taisivat olla kaokolikoita), joilla pystyi sitten ostamaan tavaroita kaolle. Tämä ostaminen toimi samalla tavalla kuin kaon valitseminen, eli tavarat olivat kuvia sivustolla, ja ostaminen tapahtui kirjoittamalla vieraskirjaan.
Kaoyhteisö oli minulle kovin rakas, kun olin nuori. Olin hoitajana useammassa hoitolassa ja pyöritin ainakin muutamaan hoitolaa. Pisimpään olin hoitajana Kaohoitola Salaatissa ja olin kerran kuukauden hoitaja, mikä oli siihen aikaan elämäni suurin saavutus (ja on ehkä vieläkin). Menestynein oma hoitolani oli Kukkaiskaosaari, jonka sivujen tyyliin kuului pinkki, violetti sekä runsas comic sansin käyttö. Voi niitä aikoja...
Kaohoitoloita pyörittivät teini- ja esiteini-ikäiset, oletettavasti enimmäkseen tytöt. Tämä lisäsi harrastukseen muuttuvuuden elementin, sillä sen ikäisillä ei välttämättä ole omistautuneisuutta, mitä kokonaisen nettiyhteisön pyörittämiseen vaaditaan. Siispä vaikka kaohoitoloita perustettiin ahkerasti, monien kiinnostus katosi parin kuukauden sisällä, jolloin hoitola suljettiin tai pahimmillaan vieraskirjojen viestit vain jäivät vastaamatta ja koko homma kuoli kasaan. Tämä toisaalta antoi mahdollisuuden etsiä uusi kaohoitola ja aloittaa alusta! Itsekin taisin vain eräänä päivänä unohtaa oman kaohoitolani ja nyt kaikki 12-vuotiaan Ionan huolella ja rakkaudella tehdyt pinkit kotisivut ovat kadonneet bittiavaruuteen ikuisuudeksi.
Kaohoitolat olivat ensimmäisiä nettiyhteisöjä, joihin kuuluin ja täytyy sanoa, että tähän päivään mennessä ne ovat minulle rakkain yhteisö mihin olen netissä kuulunut (ei pahalla, mastodon). En koskaan tavannut ketään muita kaoharrastajia netin ulkopuolella, mutta hetken aikaa elimme samassa kaopalleroiden täyteisessä maailmassa, jossa vain mielikuvitus oli rajana. Tämä maailmankuva ei sovi moderniin nettiin, jossa kaikki on myynnissä ja jokainen sivusto janoaa dataasi. 2020-luvun esiteinit selaavat TikTokia trendien perässä. En halua missään nimessä vähätellä nuorten harrastuksia, varsinkin nuorten tyttöjen mielenkiinnonkohteita haukutaan jatkuvalla syötöllä. Olen kuitenkin huolissani siitä, miten rajallinen kaupallisen sosiaalisen median tarjoama maailma on. Oman kotisivun askartelu on puuhaa, mitä nykyinen sosiaalinen media ei tarjoa. En tiedä, onko tämä vain klassinen "ennen kaikki oli paremmin" tilanne, vai olisivatko nykynuoret onnellisempia kotikutoisten kaohoitoloiden parissa. Kaikella on aikansa ja nyt on näemmä minun aikana nostalgisoida.
Harrastiko kukaan muu nuorempana kaohoitoloita tai jotain muuta vastaaavaa? Olisi kiva kuulla muiden muistoja. Kirjoitan tätä ja kysyn lähinnä sillä, että voin todistaa itselleni etten hallusinoinut koko juttua :D
#nettiNostalgia #2000luku #2010luku #kaohoitolat #suntuubi #kotisivut