Sho Miyaken elokuva Two Seasons, Two Strangers on ennakkoesityksessä Helsinki Cine Aasia -festivaalilla sunnuntaina 15. maaliskuuta 2026.
TabiCinen ja BKS:n maahantuoma elokuva saa Suomessa laajemman teatterilevityksen syksyllä 2026.
Helsinki Cine Aasia -elokuvafestivaali järjestetään tänä vuonna 12.–15. maaliskuuta 2026 Helsingin Kinopalatsissa.
https://helsinkicineaasia.fi/ohjelmisto/two-seasons-two-strangers/
1982 osallistuin Ruotsin ja Suomen rajalla yhteiseen rauhanmarssiin suursodan uhkaa vastaan. Silloin ajanhengen ytimessä ilmestyi War Games - Sotaleikit -leffa (1983). Poliittisia sopimuksia tehtiin ja noudatettiin (Salt, Start), mutta nyt ollaan ilman sopimusta ja puhutaan Euroopan ydinasevoiman vahvistamisesta.
Annie Jacobsen Nuclear War: A Scenario (2024), suom. Ydinsota: näin maailma tuhoutuisi, on tietokirja siitä, mitä tapahtuisi jos Pohjois-Korea laukaisisi ydinaseen Yhdysvaltoja kohtaan. Kyseessä on kuvitelma, mutta kaikki sen vaiheet on asiantuntijoiden varmistamia. Karmea skenaario, jonka on mahdoton kuvitella tapahtuvan oikeasti, Kim Jong-unista, Trumpista, Putinista tai Xi Jinpingistä huolimatta. Kirja on hyvä kuitenkin lukea, jotta ei tarvi harmitella tietämättömyyttään.
Kirjan pohjalta on ilmeisesti tulossa Denis Villeneuven ohjaama elokuva ensi vuonna. Kathryn Bigelow ehti saada jo oman poliittisen ydinsotatrillerinsä valmiiksi viime vuonna. A House of Dynamite on katsottavissa Netflixissä. Olemme jotenkin ajautuneet takaisin aikajaksoni 80-luvulle, vaikka jo silloin oli hyvin tiedossa, että ydinsotaa ei voi kukaan voittaa. Tarvitaanko taas suurta pelotevoimaa?
#kirjamastodon #kirjafedi #leffamastodon #ydinsota
The Secret Agent oli oikein viehättävä kuvaus ihmisenkokoisesta, anarkistisesta toimintaan johtavasta empatiasta, joka pelastaa ihmishenkiä ja ihmisyyden valtiokoneistojen raakuudelta. Suosittelen
Toisinaan mietin, kuinka monta kertaa on liikaa katsoa kuinka Tilastokinkku mättää porukkaa turpaan. Vielä en ole löytänyt rajaa kunnes Statham leffa on katsottu niin usein, ettei enää viihdytä.
#leffadontti #leffa #leffamastodon
Kalevala elokuva ollut kohta kuukauden ulkona enkä ole kyllä kuullut siitä yhtikäs mitään, en halaistua sanaa. Varmaan hyvä merkki #leffamastodon #elokuvat
Tänään Morren ja @Turre :n leffakerhossa esitettiin Turren valitsema Pikku Siperia (2025), jonka on ohjannut Dome Karukoski. Antti Tuomaisen samannimiseen romaaniin (en ole lukenut) perustuva Netflix-elokuva on musta komedia Hurmevaaran kylään tipahtaneesta meteoriitista. Miljoonan euron arvoiselle murikalle olisi monellakin käyttöä.
Päähenkilönä elokuvassa on pappi Joel (Eero Ritala), joka päätyy museolle vartioimaan meteoriittia. Samaan aikaan Joel saa tietää vaimonsa Kristan (Malla Malmivaara) olevan raskaana. Ihana juttu – paitsi Afganistanissa sirpaleita kiveksiinsä saanut Joel ei ole kykenevä siittämään lapsia. Meteoriittia himoitsee baarinpitäjä Karoliina (Jenni Banerjee), joka haluaa pois tuppukylästä rakastajansa Petarin (Rune Temte) kanssa. Myös entinen rallikuski, nykyinen juoppo Tarvainen (Tommi Korpela) on sitä mieltä, että kohtalo lähetti meteoriitin juuri hänen autoonsa – johon nyrkkiin mahtuva murikka tosiaan osui.
Sekoilussa mukana on vielä maailmantilasta hyvin huolestunut ikämies Matias (Martti Suosalo), jolla on pettämätön hajuaisti.
Elokuva ei ollut lainkaan pöhömpi, mutta 1 h 45 min oli sille puolisen tuntia liian pitkä mitta. Paikoin sellaista tyhjäkäyntiä.
Jotenkin koko elokuvaa vaivasi pieni eksynyt tunnelma, että mihin tässä oikein ollaan menossa ja mikä on homman juju. Lähdimme siis taas katsomaan elokuvaa vailla sen kummempia taustatietoja.
Vitsit olivat mainioita. Matias hahmona oli vähän ehkä ylimääräinen, mutta Suosalon näyttelijäntyö oli tietysti aivan timanttia.
Muutama hauska toiminnallinenkin oivallus oli. Esimerkiksi vihulainen kannattaa jättää selän taakse siten, että pakottaa hänet sylkemään käsiinsä ja pistämään kädet pakkasilman jäädyttämään metallitolppaan. Ja sitten tietysti vielä nuolaisemaan sitä. Heh.
Lopussa oli vähän pöljää veitsi rinnassa ympäriinsä juokseminen toimittamassa sitä sun tätä asiaa.
Mikään ihmeellinen elämys ei leffa ollut. Loppu komediaan sopivasti onnellinen, omaan makuun olisi voinut vähän synkeämpikin olla.
Raatimme antaa 3,5 tähteä.
EDIT: Jännästi Hurmevaara oli käännetty englanniksi Charmvalleyksi. Ei ihan tavoittanut nimen kaikkia ulottuvuuksia.
Puoliso lähti reissuun ja meillä on Hipun kanssa poikain ilta. Sisältää ulkoilua, Spinal Tap I & II, sipsiä ja pullo Barberaa. Hippua ei tosin kiinnosta viini eikä Spinal Tap, ja sipsiä se ei saa vaikka kiinnostais. The lyfe.
#spinaltap #leffamastodon #koiramastodon
Glass onion (2022)
Kaikki aikaisemman osan charmi tiessään.
Ainoa mielenkiintoinen asia tässä elokuvassa oli alun pandemia sekoilu, joka on sitonut tämän kyllä niin vahvasti aikaansa. Outoa nähdä elokuva jonka pitää alkumetreillä ensin tehdä katsojalle selväksi, että päällä on pandemia, vain minuutteja myöhemmin näyttääkseen miksi sillä ei ole oikeastaan väliä koska nämä hahmot ottivat superlääkkeen joten kaikki on okei älkää hätäilkö nämä hahmot eivät ole vastuuttomia kun eivät noudata terveysviraston määräyksiä maskinkäytön ja suojaetäisyyksien suhteen.
Jos tiedät oikeasti hyviä "whodunit" mysteereitä, niin kiinnostaisi ihmeessä kuulla niistä
Morren ja @Turre :n leffakerhossa tänään allekirjoittaneen äkillinen suunnanmuutos. Piti valita tyystin toinen elokuva, mutta kun The Ritual (2017) pomppasi Netflixistä silmille, niin päätinkin valita sen. (Meillä siis vuoroviikkoperiaate.)
The Ritual perustuu Adam Nevillen samannimiseen kauhuromaaniin (en ole lukenut). Keski-ikäisistä miehistä koostuva kaveriporukka suunnittelee jonkinlaista poikainreissua. Yksi tyypeistä ehdottaa vaellusta Ruotsissa, muut suhtautuvat nihkeästi. Tilanne jää auki, kun ehdottajatyyppi ja Luke (Rafe Spall) lähtevät viinakauppaan. Viinakaupassa tapahtuu ryöstö, jossa ehdottajatyyppi tapetaan.
Puoli vuotta myöhemmin kaveriporukka on tosiaan päättänyt lähteä Ruotsiin vaellusreissulle tapetun ystävänsä muistoksi. Vaellusreissulla alkaa sitten sattua ja tapahtua.
Elokuva oli suorastaan mainio puoleenväliin asti. Hyvää tunnelmaa, hauskaa sanailua, sopivan synkkiä maisemia (saattaa olla jopa oikeasti Ruotsissa kuvattu). Pienillä uskottavuuksilla tunnelmaa syvennettiin hienosti. Enpä muista, milloin olisin nähnyt kauhuelokuvan, jossa joku tosiaan kusee alleen. Syntyi pienet ja mukavat Blair Witch Project -vibat.
Luken syyllisyyden tunto kaverinsa kuolemasta oli todella hyvä ja hyvin motivoitu. Se riipi hienosti koko porukkaa.
Vähän puolenvälin jälkeen pakka alkoi kuitenkin hajota. Esimerkiksi vaeltajien kamat unohtuivat jonnekin kokonaan, vaikka hetki sitten oli sanottu, ettei niitä passaa jättää mihinkään. Yksi loukkaantunut käytti välillä keppiä, välillä ei. Alun perin hän loukkasi nilkkansa, mutta jossain vaiheessa se olikin vaihtunut polveksi. Irtonaisia langanpätkiä jäi siis liikaa.
Loppupuolella löytyi tietysti muinaista jotunia, Lokin äpärää, palvova porukka, joka halusi porukasta kaksi jäljelle jäänyttä uhreikseen.
Elokuva loppui vähän turhan veitsellä leikaten.
Ylipäätään annamme plussaa hyvästä kestosta. 1 h 34 min riitti vallan mainiosti. Hirviö jotun oli tehty varsin hyvin.
Semmoinen kolmen tähden hyvä läjäys. Sopi myös meikäläiselle, joka ei (kaikesta huolimatta) ole kovin kummoinen kauhuleffojen ystävä ja kuluttaja. Nautin nämä mieluummin kirjoina. Tähän saatan palatakin kirjana, sillä luulen että muillakin hahmoilla oli omat haamunsa, jotka nyt jäivät vain roikkumaan ilmaan.
On aina kiva vahingossa törmätä elokuviin joista eiole koskaan kuullut, ei ohjaajasta, näyttelijät kohtuu tuntemattomia mutta parempia ku monet supertähdet ja budjetti pieni... Mutta käytetty taitavasti.
Selkeetä Harry Dresden/Constantine vibaa, muttei suoraa kopiota.
Ja lopun twisti, ei tarinassa mutta ..no ne jotka tietää, tietää.
Kliseitä oli jokunen, muttei liikaa
The demon detective
Morren ja @Turre :n leffakerhossa katseltiin tänään Sisu.
Katseluiltaan lähdettiin vähän vajavaisin tiedoin. "Jokin kotimainen leffa jostain sissityypistä. Sijoittuu 1940-luvun Lappiin. On kuulemma hyvä."
Ensimmäinen puoli tuntia oli ensin hiljaisuudelle naureskelua. Sitten tyrmistyksen sekaista epäuskoa. "Siis tää natsit puhuu englantia?!"
Sitten aloimme päästä Sisun ideasta kiinni. Sisu on suomalainen supersankarielokuva, jolta ei pidäkään odottaa minkäänlaista realistisuutta. Siinä on eleetöntä huumoria, splatter-henkistä väkivaltaa ja konstailematon juoni.
Olimme jossakin vaiheessa sitä mieltä, että no joo, ihan jees, kakkosta ei tarvitse katsoa, mutta kyllä sekin päätös pyörrettiin.
Musiikki toimi myös aivan erityisen hyvin.
Erityisplussaa raatimme antaa KERRANKIN järkevästä pituudesta. Sisu on noin 1 h, 28 min. Se kantoi leffan oikein mainiosti.
Pieni miinus taas ihan pikkuisen liiankin överiksi vedetty lentokoneessa ollut lopputappelu.
Kokonaisarvio kuitenkin huikeat neljä tähteä.
Tietäisikö kukaan keinoa ladata elokuvia elonetistä omalle kovolle?
Tänä lauantaina valikoitui illan leffaksi Dyynin uusi filmatisointi vuodelta 2021. Olen kirjan lukenut 2-3 kertaa englanniksi, ja vuoden 1984 filmatisointi tuli kärvisteltyä/naureskeltua läpi joku krapula-aamu vuosia sitten. En ollut sen tarkemmin uuden version arvosteluja lukenut mutta mieleen oli jäänyt erittäin positiivinen sävy, joten suorastaan odotin tämän näkemistä, Dyyni on yksi suosikkikirjojani.
Voi jumankauta. Miten siitä tarinasta ja maailmasta on onnistuttu sössimään tämmöinen kliseinen mutta laahaava toimintaleffan irvikuva? 🤬
Maailma kyllä näyttää hienolta ja monin paikoin vastasi omia mielikuvia kirjasta, samoin efektit on vaikuttavia, mutta muuta positiivista minä en tästä sitten keksikään. Puolivälin kohdalla aloin katsomaan kelloa että eikö tämä rienaus ikinä lopu? @hannamorre ei ole (vielä) kirjaa lukenut, mahtoi olla eksoottinen elämys kun minä ensin huokailen ja sitten puhisen kiukusta miten se ja tämä ei todellakaan noin mennyt ja että ei siellä mitään tämmöistä tapahtunut ja miksi tämäkin klisee on pitänyt mennä lisäämään.
Ennen vanhaan valitettiin kun filmatisoinneissa oiottiin mutkia ja jätettiin kaikenlaista enemmän tai vähemmän tärkeää pois. Nykytrendi taas tuntuu olevan päinvastainen: tungetaan leffaan kaikenlaista "modernia" höpölöpöä jota alkuperäisessä tarinassa ei ole eikä sen henkeen istu ollenkaan. Vaikea filmatisoitavahan tämä varmasti on, mutta olis nyt näin omaperäiseen maailmaan luullut keksivän jotain muuta kuin iänikuiset toimintaleffojen kliseet.
Jälkikäteen kun katselin Rottentomatoes ja IMDb arvioita niin tämä on taas näitä leffoja joista ollaan tasan kahta mieltä: toiset ylistää maasta taivaaseen ja sitten on meikäläiset.
Illan ylivoimaisesti paras anti oli se että rouva kiinnostui tarinasta siinä määrin että taitaa innostua tämän lukemaan nyt.
"siinä oli tosi hyvät efektit"
-laimea
-tylsä
-kulunut
"viimeistä huutoa olevaa trikkikuvatekniikkaa"
-vau
-ui juma
-spede
Ai että tykkäsin.
Feministi slasher.
Nykyisin kahdestaan @Turre :n kanssa muodostama leffakerhomme katseli tänään meikän valitseman The Highwaymenin vuodelta 2019. Leffavalintani tapahtui niinkin kultivoituneella perusteella, että kun siinä on Kevin Costner <3 (Salainen fanityttöyteni kohde aina vuoden 1991 Robin Hoodista alkaen.)
Sen verran vilkaisin esittelytekstiä, että kyseessä oli jokin Bonnie & Clyde -juttu. Aihepiiri ei oikein kiinnostele eikä leffa ollut saanut häävejä pisteitä IMDB:ssa, mutta aivan sama, koska Kevin Costner.
The Highwaymen olikin odotettua parempi! Ei häävisti toki sanottu, kun odotuksia ei juuri ollut, mutta siitä huolimatta. Elokuvassa siis eläköitynyt Frank Hamer (Costner) ja hänen vanha ystävänsä Maney Gault (Woody Harrelson) lähtevät jahtaamaan kuuluisaa rikolliskaksikkoa. Asetelma ei ole kovin raikas; kaksi vanhaa patua palaa Texas ranger -hommiin vielä kerran.
Kuluneista lähtökohdista huolimatta leffa osoittautui yllättävän monitahoiseksi tarinaksi, jossa oli jopa silaus kuivahkoa huumoria. Hamer ja Gault kiroavat vanhuuttaan, joka aiheuttaa haasteita niin vessa-asioiden kuin ammuskelunkin suhteen. Ikääntyminen, maailman taloustilanne 1930-luvulla ja syyt kuuluisan rikolliskaksikon suosioon tulivat hienosti ilmi rivien välistä sen kummemmin allleviivaamatta.
Kyseessä on samalla myöskin ehkä verkkaisin toimintaelokuva, jonka olen nähnyt. Aivan ensimmäinen takaa-ajokohtaus, jossa väsyneen ylipainoinen Costner hölkkää vikkeläkinttuisen nuorukaisen perässä on surullisen hilpeä. Tavallaan siis ymmärrän, miksi elokuva ei ehkä ole ollut niin kovin suosittu, enkä minäkään sitä minään suurena elokuvahistorian elämyshelmenä pidä, mutta aika hyvin parituntisen mittansa kantava pätkä.
Oli yllätys, kun lopputeksteissä kävi ilmi, että täähän perustuu oikeasti tositapahtumiin, ja että Hamer ja Gaunt ovat oikeasti olleet olemassa ja Texas Rangersit myös! Sen sentään tiesin, että Bonnie & Clyde olivat todellisia historiallisia henkilöitä.
Voin siis ihan suositella. Huonompiakin on nähty. Löytyy Netflixistä.
EDIT: Ehkä ainoa Bonnie & Clyde -elokuva, jossa Bonnieta ja Clydea ei juuri näytetä!
