No huh huh. Tulipa luettua sitten vuoden vaikuttavin runoteos tähän vuoden loppuun. Olli Heikkosen Hallitut vallat oli kuin itselle kirjoitettu. Historiaa, luontoa, mytologiaa, kaiken toistuvuutta. Teksti ei tyhjene vaikka miten lukisi. Myös esineenä kirja on kaunis ja sivut kermaisen pehmeät. En olisi halunnut laskea tätä käsistäni.
"Miten ihminen on tehnyt tiliä,
eikä koskaan jäänyt voitolle."
Tulevan runoteoksen taittovedosten viimeinen tarkistuskierros käsillä. Aina yhtä ihanankamalaa.
Muutama kuva perjantain (Kulttuurikollektivi Lellipennut esittää) 90° kulttuurikulma -klubilta. Jännä kokonaisuus kirjaperformansseineen, runoineen ja kokeellisine lyhytelokuvineen - olisi kannattanut siis olla paikalla!
Kuvissa:
1. Illan juontaja kirjailija Katri Rauanjoki
2. Maria Paldanius teoksensa Nälkämania kanssa
3. Sonja Kaisanlahti liehuu runoutensa kanssa
4. Anders Lundkvist esittelee kimaran kokeellista (ja villiä!) lyhytelokuvaa viimeisen sadan vuoden ajalta
5. Mää (kommenteissa; en itsestäni tietty esiintymiskuvaa saanut - tukka nallenkorvilla, vaikkei se tosta näy)
Vähän jäi Säkillinen latteuksien löylykiviä suussa -nolostus keskeneräisten tekstien esittämisestä, vaikka hyviäkin fiiliksiä oli. Esitetyn pätkän valitsin, kun siinä oli semmoinen passeli vartin kokonaisuus ja etenkin koska halusin niistä pisimpiä tekstejä ääntöelimilläni jo kokeilla. Pitkät tekstit rullasivat esityksellisesti aika hyvin ja mielestäni todella hyvin toimi kahden äänen käyttö toisessa niistä. Katrille iso kiitos siihen osallistumisesta. Enpä ollut tuollaista ennen kokeillut - toivon mukaan ei jää viimeiseksi kerraksi.
Kuuden aikaan heräsin tekstejä miettimään, mietittyäni niitä ensin yöllä, ja ne lähtivät jo joiltain osin taas työstymään, joten jospa kokemus veisi eteenpäin.
Villimmin! Rajummin! Kipeämmin! Hulppeammin! Runous!
JOTAIN NOPEAA LIIRUMLAARUM-RÖNSYÄ TEOSTEN KOKONAISUUDESTA, TURHUUKSISTA JOTKA EIVÄT OLE TURHIA, KUVISTA, KUVALLISUUDESTA
Kävellessäni räntäsateessa kohti liikuntakeskus Hukan lihasvasaroita, faskiapalloja ja saunaa aloin jostain syystä miettiä (runo)teosten kuvallisuutta ja ehkä laajemminkin kokonaisvaltaisuutta ja sitä, miten yhdet näkevät teoksissa jotain ylimääräistä tai turhaa ja toiset, no, vaikkapa sitä jonkinlaista kokonaisvaltaisuutta, missä teos on muutakin kuin sanojansa tai selkeimpiä ja terävimpiä sanojaan. Ja nyt sitten vietyäni pyykit pyykkitupaan aloin näköjään myös näpytellä jotain.
Yhtenä esimerkkinä edellämainitusta tuli mieleen Jouni Teittisen hieno runoteos Sydäntasku, jossa on mukana ikään kuin reunoistaan kuluneita, kenties leijailevia sivunpalasia, joita on monin paikoin mahdoton lukea. Jonkin kritiikin muistan ilmaisseen pian teoksen ilmestymisen jälkeen, että nuo olisivat jollain tapaa turhia tai ylimääräisiä. Pöh. Höpsöttelyä minusta, ja jotenkin ärsyttävää sellaista, kun mietin sitäkin, miten itse kirjoitan. Ehkä tämä ajatusketju on äänikirjakeskustelun kirvoittamaa? Mut siis niin siis, vaikka tekstinpalasia ei voisi lukea samoin kuin ns. tavallisia sivuja tai lukea edes lainkaan, teos ja sen kanssa syntyvä kokemus ei ole sama ilman niitä, tai muita visuaalisia elementtejä, minkä kai toivoisin olevan enimmäkseen itsestäänselvyys.
Vaikka tuollaisessa lukijassa heräisi tietoisuuden tasolla ainoastaan kokemus ylimääräisyydestä, sekin on jotain mitä, mitä lukija ei kokisi ilman niitä. Ja minä en myöskään usko, että tuo on oikeastaan kenelläkään se ainoa kokemus. Sillä kyllä kaikki kirjaan kuuluva herättää lukijassa, katselijassa jotain. Kuvat, fontit, asettelu. Tuntu sormissa, paino. Se miten silmä liikkuu sivulla. Millaisia taukoja liikkeessä syntyy. Millaista liikettä tekstin kuvamaisuudessa (joka on kummallisen vaikea asia monille, vaikka sujuvasti kuitenkin sarjakuvia useimmat meistä aikuisenakin lukevat - niissähän on mitä mielikuvituksellisimpia asetteluita kuvilla ja teksteillä! tästä oli hyvää keskustelua Helsingin kirjamessuilla Botnia-ehdokkaiden toisessa osiossa Oulu 2026 -lavalla.) ja siinä mitä se sitten itsessään ilmaisee. Ja vaikka paloitellussa tekstissä olisi vain sanojen palasia, nekin herättävät jotain. Aavistuksia. Keskeneräisyyttä. Ehkä kokemusta jonkin menettämisestä, särkymisestä? Palaset, joita on täysin mahdoton mitenkään perinteisessä mielessä lukea, herättävät jotain, mitä teoksen kokonaisuus ei ilman niitä herättäisi.
Tähän samaan ajatuskulkuun ymppään myös tekstin, jonka voisi kai rumasti määritellä huonoksi tekstiksi. Tai ainakin hiomattomaksi. Esimerkiksi Janne Kortteisen Paljain jaloin palavassa viinimarjapensaassa (jota vuosia sitten hehkutin niin monessa paikassa, että sain lopulta kirjoittajalta sähköpostia), jonka valtaisasta tekstimassasta iso osa on tarkoituksellisen editoimatonta tykitystä, osa kenties myös hieman tahattoman kömpelöä. Mutta tuonkin voi nähdä monella tapaa osana teoksen kokonaisuutta: Vaihtelu jonkinlaisen nerokkuuden ja vaikkapa ”inhimillisen pöljyyden” välillä, samoin kuin teos vaihtelee tavattoman rumien (ja kenties ongelmallisten) ja viattomien ja kauniiden välillä. Tässä kokemus, että se kertoo kenties jotenkin kokonaisvaltaisesti ihmisyydestä tai elämästä, rajaten kauniita asioita merkityksellisemmiksi ja uskottavammiksi kuin mitä ne olisivat ilman jotain täysin päinvastaista (näin minun lukukokemuksessani. minun on ylipäätään vaikeaa uskoa kivoihin asioihin jos niihin ei ole ryömitty paskan ja lasinsirujen ja omien hampaankappaleiden läpi.) Tähän kuuluu tietysti myös ajatus, ettei teksti puhu pelkästään sillä, mistä ja mitä se kertoo, vaan tyylillään, virheillään tai vaikkapa ”lörpöttelyllään”, mikä oli yksi esimerkki Markku Paasosen esseeteoksessa näistä aiheista jaaaaaaa…. meinasin jättää kirjoittamatta sen nimen, kun ei tämä nyt niin vakava tai hiottu teksti ole enkä jaksanut ensin kaivaa sen nimeä, mutta tarkistin: siis teoksessa Lykätty salamurha. Tyyli ja tekstin ominaisuudet voivat kertoa jostain vallan muusta kuin tekstin sanat, ja jonkin ”turhuuden” ja ei-turhuuden nostan nyt silläkin esille, että teosten äänikirjaversiot karsivat ilmeisesti kirjoista paljon muutakin kuin kuvia. Yksi kirjailija kommentoi ihan hiljattain Threads-postaukseeni, miten hänen kirjastaan oli poistettu käännetyn runon alkuperäisversio ”turhana”. Ei lain turhaa. Eikä teos ole enää sama minullekaan, vaikka en tekstin alkuperäiskieltä edes taida.
Minulla pitkään ollut tapana todeta kirjoittamisesta, ikään kuin ohjeena aloitteleville kirjoittajille, että ”älkää yrittäkö kirjoittaa runoa, vaan kirjoittakaa ihan mitä haluatte ja sanokaa sitä sitten runoksi”. En kuitenkaan nykyisin varsinaisesti ajattele, että kaikki mitä runoteokseen laitan olisi varsinaisesti runoja. En tiedä. Joskus kenties runoutta, mutta ei runoja? Toistaiseksi aina runoteosta, mutta ei läheskään aina runoja? Tämä voi tarkoittaa proosaa tai visuaalisia tekstejä tai mitä vain muutakin. Etäisyys, leikki on epäilemättä runoteos, mutta eivät kaikki sen tekstit tai tekstinosat tai sivut ole minulle runoja (ylipäätään katson teosta itse hyvin vahvasti kokonaisuutena ja siksi en ole puhunut missään vaiheessa ”runokokoelmasta” vaan vähän ehkä ympäripyöreästi ”runoteoksesta”). Esim. somepostaukseksi teokseen mallailtu ”Hankalia sosiaalisia tilanteita!” En ole varma, ajattelenko sitä lainkaan tekstinä, vaan pikemminkin… kuvana? Kyllä, siinä on informatiivista ja kaiketi samaistuttavaa tekstiä. Kyllä, myönnettäköön, hyvin olennaistakin, niin sisällössä kuin siinä, miten minäpuhujan voi ajatella kurottelevan tyhjään, kommunikoivan jotain jonnekin sosiaalisen median kautta (aika synkeitäkin juttuja, jos katsoo nettihuumorin ohitse ja ajattelee teosta kokonaisuutena). Mutta toisaalta omassa kokemuksessani mainittu sivu tuntuu jotenkin… en tiedä, emotionaalisesti (?) enemmän kuvalta kuin tekstiltä, ja se on siinä mielessä hieman verrannolliselta Sydäntaskun tekstipaloihin. Ei maailman tärkein sivu yksinään. Mutta teos ei vain olisi kokonaisuutena sama ilman sitä. No, ehkä vähän huono esimerkki edellämainittujen perään, mutta hei, mää vaan aloin näpytellä! Sallitaan rönsyily! Kehnous! Ehkä tämäkin ilmaisee tyylillään enemmän kuin sisällöllään! Such kiinnostavas kaninkolos of hölmöys I have to näyttää sulle!
Mut siis niin siis, epäilemättä monissa julkaistuissa teoksissa on asioita, jotka olisi voinut editoida pois ja teos olisi sitten ei vittu en jaksa kirjoittaa enää enkä osaa lopettaa tätä mitenkään fiksusti hahaha. Äh, mutta siis liirum, laarum: monissa tilanteissa se ei olisi enää sama teos ja näin turhan tai ylimääräisen käsite ei ole näissä asioissa ihan yksinkertainen – ehkä tämä oli jokin olennainen pointsi tässä? En tiedä enää itsekään. Pyykit ovat olleet 20 minuuttia valmiina.
Äänikirjakeskustelut ja kaikki muutkin kirjakeskustelut ahdistavat aika perkeleesti, ehkä tekee mieli ennen kaikkea osoitella ja painottaa ns. kirjakirjojen erityisominaisuuksia, kun sellaisiin oma tekemiseni yhä paljon painottuu. Mut kiva jos kiinnostusta heräsi vaikkapa jollakulla, joka ei runoutta vielä lue. Käsikirjoitus tuntui taas hetkellisesti verrattain hyvävaiheiselta, joten ehkä levottomat sormet myös kaipasivat tekemistä. Miu, mau ja mou.
#kirjallisuus #runous #visuaalisuus #kuvallisuus #turhuus #eiturhuus #lörpöttely #pyykit #jouniteittinen #jannekortteinen #markkupaasonen #kirjoittaminen #kirotus
Runomeinings, mitä olen viime päivinä lukenut. Pidin V.S. Luoma-ahon Teoriasta todella paljon
#runous #kirja #kirjallisuus
90° kulttuurikulma -klubi tämän viikon perjantaina 19.12. Klonkassa! Ovet avautuvat klo 18.30, tervetuloa!
Olen kahdessa Herää runoon -klubimme open micissa vetänyt eräänlaisia työstyviä "lomakkeita", ja tarkoitus on myös perjantain klubilla jotain saman suuntaista esittää. Nyt mukana on (heräärunoiluita selkeämmin) pitkiäkin tekstejä, joista yhdessä performoi toista ääntä kirjailija Katri Rauanjoki. Aika tyypillistä lienee minulla moniäänisyys kirjoitetussa sanassa - asia, jonka olen lavalla yleensä ratkaissut muuntelemalla omaa ääntäni. Tässä mainitussa tuntui kuitenkin parhaalle ratkaisulle ottaa mukaan toinen ihminen. Treenasimma Katrin kanssa tänään vähän ja jänskälle kuulosti!
Tekstithän ovat sillä tavalla keskeneräisiä ja kaikki ideani ylipäätään niin typeriä ja mauttomia sammakkospedeilyn vitsausuhkia, että ennemmin minut kannattaisi varmaan kivittää kuin päästää millään muotoa ihmisten ilmoille - lavaesiintymisistä siis puhumattakaan. Mutta kiva jos tulet silti paikalle.
Runous!
#kirjallisuus #runous #lavarunous #oulu #klonkka #popupklonkka #lellipennut #runomastodon #kirjamastodon
Sininen, valkoinen ja sateenkaari -kokoelmassa esiintyy mystinen hahmo nimeltään "Havusilmä", jolle koko teos on myös omistettu. Runoista merkittävä osa on saanut inspiraationsa minun ja Rimman yhteisistä seikkailuista vesillä ja maissa.
Mutta mitä runoilijan muusa, tai oikeammin "muuso", ajattelee hänestä kertovista runoista?
@rimmajoonatan
#kirjat #kirjamastodon #Runous
https://rimmaerkko.blogspot.com/2024/12/kirjavinkki-sininen-valkoinen-ja.html
How 'bout some arvostusta runoilijoille? Ja kun sanon arvostusta, tarkoitan sen näkymistä myös rahana, ei esim. rahan vähenemisenä
https://kirjailijalehti.fi/asiatekstit/runoilija-vaaran-rinteella/
Tanssivan Karhun palkintotilaisuuden alkuun heti hienoja uutisia, ensi vuonna tulossa myös lastenrunouden palkinto Pikku Karhu.
Noni, ekan kerran keskustakirjasto Saaressa. Jännittävää. Sykähdyttävää. Ujostuttavaa. Lahjoittamani esikoiseni (tuhoutuneen/hävinneen/jotakinoidun tilalle) oli odottamassa lukijaansa
Etsitkö joululahjoja itselle, läheisille tai kaukaisille? Miten olisi runous taikka miukulitaide?
Etäisyys, leikki lähtee matkaan hintaan 25,50 e plus postikulut. Kissamaalauksista voin kysyttäessä kertoa enemmän ja pistää tarkempaa kuvaa, jos jokin vaikkapa näistä kiinnostaa.
#KIRJAT | Sari Harsu poimi Kulttuuritoimituksen kirjahyllystä mukaansa toimitukseen lähetettyjä runokirjoja, sellaisia, joiden kirjoittajat olivat hänelle vieraita.
#runous 📚
Hei, tuntematon runoilija, hau...
Vähän kuin edellisen postauksen jatkoksi: Äänikirja-asioissa ja -keskusteluissa on paljon ikäviä juttuja tullut esille ja kyllä, jaan huolen (ja kyllä, ymmärrän äänikirjojen tuottamat ilot ja hyödyt, vaikken asiaa tässäkään postauksessa tämän enempää mainitse), mutta pienessä mielessäni mietin myös - ja kyllä, aika katkerastikin - että olisipa keskustelua tullut samalla tavalla mm. siitä, kun kirjastojen pienilevikkisen laatukirjallisuuden tuki poistettiin. Se vaikuttaa merkittävästi mm. kaltaisiini runoilijoihin. Tai moniko on edes kuullut siitä, että jatkossa runoteosten kirjastolainakorvauksista viidesosa menee kuvittajille, joita ei useimmilla teoksilla edes ole (ei koske kansitaidetta). Runoilijan asema ei häävi ole ollut varmaan ikinä, vaan kun siitä vähästäkin otetaan ja julkaisumahdollisuuksia heikennetään. Helvetin ahdistavia juttuja.
#kirjallisuus #runous #kirjamastodon #runomastodon #kirja #kirjailija #kirjailijuus #runoilijuus #kirjasto
Onko "matala rima" jokin aiemmin tuntematon italialainen säkeistömuoto?
Äänikirjakeskustelu käy kuumana. Ja kamalana. Mulla ei itselläni ole yhtään äänikirjaa ja teos, jota nyt työstän, ei myöskään sellaiseksi oikein taivu. Toivottavasti se ehtii kirjautua ennen kuin äänikirjallisuus siivoaa kaltaiseni ihmisroskatekijät valtatieltä kokonaan (tai millä sivupolulla nyt olenkin).
En ole myöskään kuunnellut ikinä yhtään äänikirjaa. Usein tuntuu, että monet eivät ihan ymmärrä, paljonko äänikirja karsii teoksen mahdollisuuksia: ei kuvia, mitään taulukon mallista eikä varsinkaan mitään visuaalisia tekstejä. Yms. Yms.
Ja voi juku miten minua kiinnostavat tekstin visuaaliset ja muodolliset mahdollisuudet niin tekijänä kuin lukijana.
Uusin taiteellisen tutkimuksen julkaisuni "Mihin tarvitsen runoutta – Kirjastovirkailijan tyttären tunnustuksia sanataiteilija-tutkijaksi tulemisesta" on juuri julkaistu teoksessa "Kirjeitä ja meritähtiä: näkökulmia performatiiviseen kirjoittamiseen".
#taide #kirjoittaminen #taiteellinentutkimus #taidekirjoittaminen #kirjoittamisentaiteellinentutkimus #aurofiktio #runousmetodina #runollinenetsintä #poeettinenetsintä #poeticinquiry #feminismi #tutkimus #runous #luovakirjoittaminen
https://taju.uniarts.fi/items/f441d9e1-4e6e-421e-874d-653a7218af42
Olitko juuri miettinyt, että haluaisit kuulla minun ääneni puhuvan koripallosta, runoudesta ja Jack Reacheristä? Uskomaton sattuma, nyt siihen on mahdollisuus, kun kk:n takainen vierailuni Radio Kalevan vieraana on tullut kuunneltavaksi podcastina.
Toisen käden tietona kuultu kommentti ohjelmasta, kun se tuli alunperin ratiosta: "Kuka siellä noin paljon kiroilee?"
Se would be minä. Kiroilen aika paljon aika lailla aina, mutta etenkin kun puhun innostuneesti runoudesta.
https://www.kaleva.fi/runoilijan-suhde-koripalloon-syntyi-leffan-kautta/12399457
#runous #koripallo #kirjallisuus #jackvitunreacher #Oulu #radiokaleva #runomastodon #kirjamastodon
