Olenko nyt tulkinnut oikein, että Venäjä ja osakemarkkinat eivät pitäneet Ranskan vaalituloksesta ? Mediakin kipuilee
Olenko nyt tulkinnut oikein, että Venäjä ja osakemarkkinat eivät pitäneet Ranskan vaalituloksesta ? Mediakin kipuilee
@snailkane @sahkis44 Joo, siis pressalla on Ranskassa älyttömästi valtaa. Kuulin tänään Aamu-TV:stä, että tämä on saanut alkunsa siitä, kun Charles #deGaulle a pyydettiin pressaksi. Hän oli aiemmissa pämi tehtävissään kyllästynyt hallitusten jatkuvaan hajoamiseen, ja halusi systeemiä muutettavan. Katseli tätä varten, millaiset prujut #Kekkonen oli tehnyt itselleen Suomea varten, ja lisäsi siihen vielä vähän lisää valtaoikeuksia päälle.
Tää on kyllä supernoloa. Mutta nyt vasta kuulin, että pressa muodostaa Ranskassa hallituksen. Ihmettelinkin, miksi tää härdelli Macronin ympärille. Onneksi on jälleen kerran Yle, joka yrittää pitää mut ajan tasalla.
#ranskanvaalit #yle
BBC Worldin Ranskan kirjeenvaihtaja sanoi juuri #RanskanVaalit liittyen, että voi olla, että yhtään mitään ei tahdu hallituksen syntymiseksi, ennen kuin #vasemmistoliittouma #LeNouveauFront #NFP hajoaa, koska #Mélenchon in #LaFranceInsoumise #LFI - #AlistumatonRanska ja #Macron in #Renaissance eivät kummatkaan suostu keskustelemaan tai yhteistyöhön toistensa kanssa.
Aaah kiitos vittu herran perkele tää oli aamun paras uutinen!
#Politiikka #Ranska #RanskanVaalit
———————
YLE: ”Ääntenlasku valmistui: Vasemmistolainen Uusi kansanrintama yllättävään vaalivoittoon”
AAAAH! Siellä on vasemmistoliittouman ehdokas voittanut #MarineLePen in isosiskon #MarieCarolineLePen inkin!
HaHaHaHaHAAAAAH!
#RanskanVaalit #Ranska #FRpol #politiikka #äärioikeisto #Legislatives2024 #KansallinenLiittouma #RN #RassemblementNational
Tänään ehdin jo miettiä, että jos Bardella nousee Ranskan pm:ksi samaan aikaan kuin Unkari on EU:n pj-maa, niin miten painajaismainen puoli vuotta onkaan edessä. HUH MIKÄ HELPOTUS.
/ What I was thinking earlier today: Bardella becoming French PM while Hungary has the EU presidency would mean a nightmare for the next 6 months. WHAT A HUGE RELIEF.
Vive la France! Äärioikeisto torjuttu vallasta!
#ranskanvaalit
https://yle.fi/a/74-20098449?
Voittaisiko #Ranska'ssa sittenkin järki? Hyvä osoitus myös Suomelle sitä, miten #natsit on mahdollista voittaa. #ranskanvaalit #politiikka
https://www.theguardian.com/world/live/2024/jul/07/french-election-2024-results-latest-france-news-marine-le-pen-national-rally-emmanuel-macron
Ovensyykyselyiden mukaan #vasemmistoliittouma #NFP voittaisi #RanskanVaalit, #Macron in #Renaissance liittouma tulisi toiseksi ja #KansallinenLiittouma jäisi kolmanneksi!
https://yle.fi/a/74-20098449/64-3-239085?utm_medium=social&utm_source=copy-link-share
Aikaväli viime viikon sunnuntaista tähän elämäämme sunnuntaihin on sisältänyt kolmet eurooppalaiset vaalit sekä kymmenen (10) eurooppalaista arvokilpailujalkapallo-ottelua.
Vain keskiviikkona ei ollut yhtään #EMjalkapallo a tahi eurooppalaisia vaaleja, heh.
#Kisastudio ta on piisannut!
Tämän illan #RanskanVaalit tokan kiekan jälkeen on yksi välipäivä, ja sitten jatkuu #EMfutis.
#RanskanVaalit #BrittiVaalit #EMfutis #EMjalkapallo #Eurooppa #vaalit #politiikka #jalkapallo #futis
2/X Mastodonista ranskalaisia medioita löytyy mm.
1/X #RanskanVaalit - miten seurata, esim.:
Ranskan Ylen kv-toimituksen #RFI:n suora lähetys (radio):
https://www.rfi.fr/fr/direct-monde
Ranskan Ylen #FranceInfo n sivuilta:
Tv:
https://www.francetvinfo.fr/en-direct/tv.html
Tekstipäivitystä:
https://www.francetvinfo.fr/elections/legi
#France24 suora lähetys ranskaksi (tv):
https://www.france24.com/fr/direct
France24 suora lähetys englanniksi (tv):
#Jalkapallo n ja #äärioikeisto n pitkä konflikti #Ranska ssa alkoi jo ´90-l:lla #JeanMarieLePen in, #MarieLePen in, isän sanomisista.
Nyt vastakkain ovat kaksi maahanmuuttajataustaista nuorta miestä; #KansallinenLiittouma n pj Jordan #Bardella ja Kylian #Mbappé, joka on #EMjalkapallo n aikana jo kahdesti kehottanut nuoria äänestämään. Myös mm. Marcus #Thuram ja Ousmane #Dembélé ovat tehneet saman.
https://yle.fi/a/74-20098282?origin=rss
#RanskanVaalit #FRpol #EMfutis #LePen #futis #politiikka #yhteiskunta
3/3 #SeTunneKun olet kuunnellut #BBCworld iä, jossa #RanskanVaalit olleet esillä, ja #KansallinenLiittouma sta puhutaan koko ajan termillä #FarRight.
Sitten käännät Yle Radio 1:lle, jossa Ylen radiouutiset puhuvat, niin, #laitaoikeisto sta.
VATTU!
#journalismi #erillisjournalismi #media #eufemismi #kieli #sanat #äärioikeisto
20 ranskalaisräppäriä tekivät yhdesssä biisin & videon #NoPasarán, jolla vastustavat #KansallinenLiittouma a ja kannustavat nuoria äänestämään.
Räppihän siis on Ranskassa Todella Iso genre.
Video katsottavissa linkin uutisessa.
#RanskanVaalit #Ranska #FRpol #FRApol #äärioikeisto #rap #räppi #musiikki #FarRight #politics #NationalRally #ElectionsLegislatives #Electionslegislatives2024 #RassemblementNational #RN #ExtrêmeDroite #politique #politiikka #music #musique
Miten yllättävää!
#Venäjä on osoittanut julkisen tukensa #KansallinenLiittouma lle!
Toivottavasti näin selvä merkki saisi edes osan äänestäjistä harkitsemaan uudemman kerran.
#RanskanVaalit #Ranska #FRpol #FRApol #France #Russia #putinismi #Putinism #äärioikeisto #FarRight #ExtremeRight #politiikka #politics #NationalRally #ElectionsLegislatives #Electionslegislatives2024 #RassemblementNational #RN #Putinisme #Russie #ExtrêmeDroite #politique
2/X Sitten jännitämme sunnuntain #RanskanVaalit toista kierrosta.
Siellä puolueet kommunisteista oikeistoliberaaleihin ovat epäitsekkäästi luopuneet ehdokkuuksista - mahdollisuudesta saavuttaa itselleen enemmän valtaa - vain estääkseen #KansallinenLiittouma valtaan pääsyn
Vasemmistolaisten puolueiden kommunisteista demareihin & vihreisiin liittouma luopuu n. 130 ehdokkuudesta, #Macron in liittouma n. 80:stä.
#äärioikeisto #politiikka #yhteiskunta #puolueet #itsekkyys #epäitsekkyys #demokratia
1/X Taas esimerkki suomalaisesta #erillisjournalismi sta.
#Hesari n julkaisema #STT:n juttu, jossa #KansallinenLiittouma sta puhutaan #laitaoikeisto na.
Samaan aikaan - ja aina - puolueen kotimaassa #Ranska ssa ja pitkin maailmaa siitä puhutaan #äärioikeisto na
Miten tuo sana on suomalaiselle medialle täysin ylivoimainen?
Miten kielen ammattilaiset eivät vieläkään ymmärrä, että #sanat ovat tekoja ja luovat todellisuutta?
Miksi ranskalaisilla on kaksi kierrosta parlamenttivaaleissa?
#ranskanvaalit