Luin Hesarin henkilökuvan upean uran tehneestä tanssija Tiina Myllymäestä. Jäin pohtimaan ikää ja taiteilijuuden toteuttamisen tilaa baletissa (ja laajemmin tanssissa).
Koen, että baletissa on lajina ja instituutiona meneillään murroskausi. Se on jännittävää! Samoin kuin teatterin puolella, myös tanssissa keskustellaan roolituksesta ja moninaisuudesta.
Millaisille ihmisille on rooleja tai kenet roolitetaan pääosaan? Kuka ylipäänsä on sellainen ihminen, jonka voidaan olettaa päätyvän pääsykokeisiin tai koe-esiintymiseen?
Tanssissa ikä on keskeinen tekijä, muttaahan se oleellisesti kehoa, tanssijan työvälinettä.
Taiteilijuuden näkökulmasta taas 40 vuotta on vasta alkua. Ikä, jossa ei enää jaksa välittää muiden mielipiteistä, vaan uskaltaa tehdä ja luoda täysillä mitä huvittaa. Baletti on kuitenkin urheilun kaltainen laji: huipputasolla institutionaalisessa kontekstissa voi vetää vaan tietyn aikajänteen elämästään, se on fysiologinen realiteetti.
Kun huipputason aika päättyy, pitääkö taiteilijuuden toteuttamisen omalla lajilla päättyä? Ei kai sentään.
Luulen ja uskon, että baletissa tulee tapahtumaan samanlainen käänne kuin teatterissa, liittyen ikään ja roolitukseen. (Okei, se vaatii kentän laajentumista ja ei, en osaa kertoa, kuka sen rahoittaa.)
Kun huomattiin, ettei erityisesti keski-ikäisille tai ikääntyville naisille ole rooleja, niitähän alettiin urajalla kirjoittaa. Epäreilulta tuntuvaan tilanteeseen vastattiin tekemällä ite lisää. Se ei tarkoittanut vanhojen näytelmien upottamista suohon, vaan lisää valinnanvaraa - lisää työmahdollisuuksia.
Näkisin erittäin mielelläni tulevaisuuden Suomessa parikin hanketta, joissa tehdään uusia baletteja roolituksen moninaisuus etusijalla. Ajattelen, että ikä saattaa estää jotain baletin liikekielestä; mutta onko baletti lajina yhtä kuin juuri se piruetticombo tai hyppy? Mielestäni ei.
Tässä koreografeille haaste: ottaa teoksen lähtökohdaksi keski-ikäinen keho, tinkimättä taiteesta.
#tanssifedi #baletti #ballet