Nyt - vasta! - voin sanoa, että Pisara ja lammas 1-2 (2012/2014) on kokonaisuudessaan erinomainen progelevy ja rock-ooppera. Ei paremmasta väliä!
Kun 2-osa ilmestyi, asetelma oli epäreilu: 1-osaa oli tullut kuunneltua jo paljon, joten sen biisit olivat läpituttuja, ja päässäni oli aavistuksia ja odotuksia tarinan jatkosta. Siksi 2-osa ei pystynyt lunastamaan sille asettamiani odotuksia, vaan sen biisit jäivät kylmiksi.
Kuten oopperaan aivan oikein kuuluukin, 2-osassa oli seassa samoja melodioita ja musiikillisia teemoja kuin oli kuultu 1-osassakin, ja sekin osaltaan latisti vastaanottoani. "Hö, tämähän kuultiin jo aiemmin. Eikö tässä olekaan mitään uutta?" (Oli siellä.)
Tarinan loppuosan traagisuus ja suorastaan kauhuelementit myös säikäyttivät. Levy jäi lopulta vähemmälle kuuntelulle, ja varsinkin sen viimeiset biisit.
Kun nyt kaivoin levyt esiin (monessa eri formaatissa) ja aloin taas kuunnella niitä, pääsin vihdoin 2-osankin sisään. Aikaa oli kulunut tarpeeksi paljon, jotta levyn osat saivat tasavertaisen huomioni.
Ja mitä herkkuja sieltä vielä löytyikään! Erityisesti on kehuttava 2-osan tekstiaiheiltaan kamalimpia kappaleita "Synnytys" ja "Paljastuminen", joita olin aiemmin suorastaan vältellyt. Miten herkullisia sävellyksiä ja sovituksia! Koko 2-osa on rautaa, ja nyt olen valmis pitämään sitä 1-osaakin parempana. Vaikka kokonaisuushan se on, ja hyvä sellainen.
Mitä teksteihin tulee, ne ovat lyyrisesti huikeita. Tarina on raju, joo, mutta niin ovat antiikin tragediatkin. Ja chili polttaa. Silti niistä tykätään. Tai juuri siksi!
#AbsoluuttinenNollapiste #PisaraJaLammas #proge #KylläPöyhkeäProgeAinaRehellisenRockNRollinVoittaa
Pisara ja lammas 2:n sanoitusotteet on nyt nekin lisätty sivulle "Mikä sen biisin nimi on?"
https://absoluuttinennollapiste.fi/levyt/biisit.html
Levy on taas ajankohtainen, sillä se on juuri ilmestynyt suoratoistopalveluihin, kuten 1-osakin. (En osaa sanoa, mihin kaikkiin.)
Jos suoratoistopalvelut eivät nappaa, levyä voi kuunnella edelleen myös Soundcloudissa. Siellä ei ole eroteltu eri biisejä irti toisistaan, vaan koko levy on samaa raitaa. Molemmat.
https://absoluuttinennollapiste.fi/levyt/lammas.html
#AbsoluuttinenNollapiste #PisaraJaLammas #proge #KylläPöyhkeäProgeAinaRehellisenRockNRollinVoittaa
Absoluuttinen Nollapiste (se kirjoitetaan näin, Hesari) palaa tänä vuonna keikoille ja julkaisee uuden levyn.
Ilkka Mattila teki hyvän haastattelun ja Sami Kero otti hyvät kuvat: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000010995247.html
Täytyypä pyyhkiä pölyt sivustolta absoluuttinennollapiste.fi ja käynnistää taas sekin kone! Se jäi Lampaiden jälkeen pitkälti oman onnensa nojaan, mitä pahoittelen.
P. S. Ensi vuonna olisi sitten taas Liimatan soololevyn vuoro (niitä on luvattu 10 vuoden välein), ja Ahkerat Simpanssitkin on nähty äänittämässä.
#AbsoluuttinenNollapiste #AhkeratSimpanssit #TommiLiimatta #proge #rock #DiuDauRecords #DiuDauTapes
#Ecuador🔴Ante el grave incumplimiento del contrato por parte de la cuestionada empresa #PROGE, el abogado Mauro Andino Espinoza reclama la impavidez que muestran Contraloría General y Fiscalía General ante este caso que configura un de presunto #peculado
https://youtube.com/shorts/HigCpXBC4A8?feature=share
Comparta↩️Sígame
Radio Antisana Media Online: https://antisananews.blogspot.com/
TikTok: https://www.tiktok.com/@antisanamediaonline?lang=es
Telegram: https://t.me/AntisanaMediaOnline
Facebook: https://www.facebook.com/antisanamediaonline
X: https://twitter.com/AntisanaNews
Tänään klo 17.35 #YleRadio1:llä Tuuli Saksalan keitaalla on vieraana #SakariKukko, aiheena Piirpaukkeen 50 vuotta kestänyt ura.
50 vuotta.
Melkosta.
Ohjelma on jo kuultavana Areenalla:
https://arenan.yle.fi/poddar/1-71538322
#musiikki #TuuliSaksala #Kukko #TuuliSaksalanKeidas #Piirpauke #kansanmusiikki #jazz #proge #kulttuuri #taide
Kultturia harrastamassa eli lutakon instrumentalprogeilta maa ilmasta ja yup instrumental. #tanssisalilutakko #jelmu #yupinstrumental #livemusa #proge #rock #jyväskylä
Elämäni levyt 3
Yksi yhtye on ylitse muiden. Se, johon palaan aina harharetkiltä. Yläasteaikoina vietin paljon aikaa kirjastossa koulun jälkeen kuuntelemassa levyjä, koska kotona ei levysoitinta ollut. Useimmiten kuuntelussa oli tämä Jethro Tullin Aqualung. Siitä alkoi tähän päivään jatkunut Tullin fanitus. Tämä on myös ensimmäinen koskaan ostamani LP-levy. #jethrotull #proge #iananderson
The Outer Sonics -solisti sooloilee suomeksi.
#rajatapauksia #proge #cd
https://rajatapauksia.wordpress.com/2024/08/14/ninah-pintaviiltoja/
Katsoin jokin aika sitten Areenasta King Crimson -dokkarin. Bändi on aina ollut ns. tutkallani, mutten ole koskaan kunnolla tutustunut siihen. Aikanaan silloinen bändikaveri oli ihan pähkinöinä bändistä, joten sitä kautta tuli kuunneltua joitakin levyjä jonkin verran.
Eiliselle automatkalle bänditreeneihin Tidal ehdotti mm. King Crimsonia, joten nappasin tästä kiinni. Valitsin jo hivenen tutun, yhtyeen viimeiseksi jääneen levyn The Power To Believe. Sehän lähti kolisemaan! Nyt työjuttujen taustalla.
https://www.industriall-union.org/poor-wage-offer-escalates-conflict-in-austrian-metal-industry
Austrian metal industry reaps record #profits, offers pay far below #inflation, threatens dismissals to intimidate #employees
#Austria #PROGE #GPA #industriAll #capitalism #ClassWar #strike #strikes #union #unions #exploitation
Kirpparilta tarttui mukaan vuoden 1973 vuosikerta Musa-lehteä. Proge näytti olevan vahvoilla tuolloin. Jännä etteivät Deep Purple ja Led Zeppelin näytä istuvan toimittajien musiikkimakuun. Muun muassa Zeppelinin Houses of the holy haukutaan lyttyyn ( oma suosikkini Zeppelinin tuotannosta ) Sen sijaan Pink Floyd, Genesis, Procol Harum ja Gentle Giant ovat hyvin edustettuina 😃 #Musalehti #Proge #70luku
Uta yashiego on moderni #japani'lainen #musiikkiteatteri-muoto, tiesi uni kertoa. Serkulla oli laaja kokoelma uta yashiegon parhaat -levyjä, esim. ”Parhaat vankilakohtaukset”, ”Parhaat kuolinkohtaukset”… Musiikki oli popahtavaa #proge'a japaniksi. Sitä laulettiin mahtipontisesti kuin #klingon'i-#ooppera'a. Yksi kappale jäi herättyä soimaan päähän. #unet #kotijuttuja #miehenelämää
Geschafft... ✊ Erfolgreicher Abschluss bei #Kollektivvertrag #Verhandlung für die #Bekleidungsindustrie #IndustrieWäschereien... +10,5% KV-Mindestlöhne; +10,5% Lehrlingseinkommen; +10,0% IST-Löhne. @GewerkschaftGPA und #PROGE mehr Geld für gute Arbeit! #FRÜHJAHRSLOHNRUNDE = ✅
Gemeinsamer Erfolg bei #Kollektivvertrag #Verhandlung für #Lederwarenindustrie... +10,1% KV-Mindestlöhne; 31. Dezember zukünftig voll bezahlt arbeitsfrei. #Gewerkschaft #PROGE und #Gewerkschaft #GPA erreichen mehr Geld & weniger Arbeitszeit! #Frühjahrslohnrunde
Erfolg bei #Kollektivvertrag #Verhandlung für #Papierindustrie. +10,0% Mindestlöhne, IST-Löhne +9,8% mindestens 280€. Ergibt bis zu 15,09% mehr für unterste Lohngruppen! #Gewerkschaft #PROGE und @GewerkschaftGPA erreichen spürbare Lohnerhöhung! #Frühjahrslohnrunde @oegb_at
Durchbruch bei #Kollektivvertrag #Verhandlung für die österr. #Textilindustrie. Mindestlöhne steigen um +9,8%, die niedrigsten Lohngruppen sogar um +10,8%! #Gewerkschaft #PROGE und #GPA erreichen spürbare Lohn- & Gehaltserhöhung! #Frühjahrslohnrunde @oegb_at@birb.stream
Auftakt #Kollektivvertrag Verhandlung für die österreichische #Textilindustrie. Heute noch kein Ergebnis. Weiter geht’s am 28.3.2023. #Gewerkschaft #PROGE & #GPA fordern spürbare Lohn- und Gehaltserhöhung! Gutes Geld für Gute Arbeit! #ÖGB #Frühjahrslohnrunde2023
Ensimmäinen koskaan hankkimani LP-levy. Yläasteaika kului kirjastossa koulun jälkeen levyjä kuuntelemassa, koska kotona ei levysoitinta ollut. Tästä alkoi Jethro Tull fanitus, joka jatkuu edelleen. #musiikki #proge #jethrotull #seponlevyt
Salaperäisen O'manin debyyttijulkaisu suoratoistossa.
#rajatapauksia #musajutut #proge #progrock